Suomen ensimmäinen höyrysaha

Tarve perustaa saha Iijoen suulle syntyi siitä, että Haminaan tulleista tervalautoista jäi runsaasti tukkeja, joille liikemiehet, Oulun porvarit, halusivat tuottoa. Ongelma oli siinä, että 1850-luvulle sahat olivat olleet vesisahoja, jotka vaativat käyttövoimakseen kosken tai muuten voimakkaasti virtaavan veden. Höyrykone oli keksitty, mutta Suomen lainsäädäntö kielsi höyrysahojen perustamisen, koska haluttiin suojella metsiä liialta kulutukselta. Höyrysahojen perustamisen salliva asetus säädettiin 1850-luvulla ja Suomen metsäteollisuudessa alkoi uusi aika.

Höyrysahan perustamista Iin seudulle tervalauttojen tuomien tukkien sahausta varten anoi ensimmäisenä oululainen liikemies ja kauppias J. G. Bergbom vuonna 1852 anoen 8 000 tukin vuotuista sahauslupaa. Bergbom perusteli hakemustaa sillä, että Iijoen suuhun tuli tervalauttojen aluspuina vuosittain 25 000 - 30 000 tukkia, joista valtaosa jäi käytön puutteessa lahoamaan. Niistä olisi mahdollisuus saada sahatavaraa, mutta vain höyrysahalla, koska joen suussa ei ollut koskia. Bergbomin motiivina ei siis ollut niinkään uusi keksintö, vaan tarve saada tuottoa tukeilleen.

Seuraavana vuonna myös oululaisille liikemiehillä J.V. Snellmanilla, F. Granbergilla, Jacob Franzenilla ja P. Hedmanilla oli vastaava hanke. Koska monet merkittävät bisnesmiehet tekivät hakemuksia kuvernöörille ja senaatille, tuli painetta lainmuutokselle. Viranomaiset kehottivat, tavallaan pakottivat, hakijat tekemään yhtiön, koska noin isoa asiaa ei haluttu antaa vain yhdelle hakijalle. Hakijat perustivat yhtiön nimeltä Gestilä Ångsågverk ja senaatti hyväksyi asian 14.5.1859, jota pidetään Kestilän sahan perustamispäivänä. Nimeksi tuli myöhemmin Iin Höyrysaha Oy.

Koesahaukset saatiin tehtyä seuraavana vuonna, joten Kestilän sahan toiminta alkoi heinäkuussa 1860. Saharakennus oli 25 metriä pitkä, 8 - 9 metriä leveä ja seitsemän metriä korkea. Saha oli kaksiraaminen. Käyttövoimana oli 60 hv:n höyrykone. Polttoaineena käytettiin sahanpurua, joten hiilijalanjälki oli lyhyt.

Suuri saha oli turistinähtävyys
Kestilän sahan ensimmäinen sahanhoitaja oli Henrik Micklin, joka myös oli sahan rakentaja. Hän sai kokea sen, että Suomen ensimmäinen höyrysaha taisi olla myös Iin ensimmäinen matkailukohde. Sahaa käytiin ihmettelemässä Etelä-Suomea myöten Helsingistä ja Viipurista saakka. Micklinin huvilassa Antinletossa sanotaan sahan alkuaikoina olleen melkein jatkuva tarjoilu, kun uteliaita arvovieraita saapui katsomaan tulisahaa. Sahan mekanikuksella Carl Friedrich Föilichillä oli enemmän vaivaa konehuoneeseen tunkevien uteliaiden häätämisestä, kuin manometrien, vesilasin ja öljypesien tarkkailusta.

Viranomaiset säätelivät sahaustoimintaa edelleen höyryvoiman vapauttamisesta huolimatta. Jotkut pitivät Kestilän sahaa puunsyömärinä, joka hävittää metsät. Valtiovallan määräämä vuotuinen sahauskiintiö oli alussa 8 000 tukkia. Käytännössä sahan läpi kulki päivittäin puolentoistasataa tukkia. Parhaimmillaan vuosituotanto oli noin 12 000 m3. Vuotuiseksi käyttöajaksi vahvistettiin 94 ja 17/18 työpäivää. Vuosikiintiöltään Kestilän saha oli Oulun läänin suurin sahayritys ja suurimpia koko maassa, mutta ei koskaan ihan suurin.

Sahattu tavara taaplattiin kuivumaan Kestilää vastapäätä olevaan Simakan saareen, josta se rahdattiin jähdeillä, Iissä ja muuallakin Perämerellä tyypillisillä aluksilla Ouluun. Sahan viimeisinä vuosina 1890-luvun lopulla ja 1900-lluvun alussa laudat ja lankut hinattiin proomuilla Röyttän satamaan laivattavaksi ulkomaille.

Suuri merkitys iiläisille
Kestilän sahan työpäivä alkoi kello 5.30 ja loppui 18.00. Välillä oli kaksi ruokataukoa. Sahan taukopillin piippaus kuului kuulemma hyvällä säällä Olhavaan asti. Työllistävä vaikutus oli iiläisille merkittävä. Saha lienee työllistänyt parhaimmillaan viitisenkymmentä miestä kesittäin. Lisäksi oli muutama hevonen tukkien ja sahatavaran ajossa. Palkat olivat suunnilleen samat kuin metsätöissä. Purun käytön lisäksi saha oli ekologinen siinä mielessä, että sahausjätteet, losot ja rimat, myyttiin polttopuiksi. Ainakin yhden talven lämmitettiin Pohjois-Iin koulua Kestilän losoilla. Työmiehet saivat omakseen ylimääräiset lankunpätkät, kilipukat, joista on tehty monta taloa.

Mutta saha ei ollut sittenkään huippubisnes. Kestilän sahan rakennusvaiheessa sen toimintaa johti kauppaneuvos J.G. Bergbom. Myöhemmin toimitusjohtajaksi siirtyi J.W. Snellman G:sson. Sahan alku 1860-luvulla oli muuten hyvä, mutta vuosikymmenen lopun nälkävuodet vaikuttivat lamaannuttavasti koko Suomen talouselämään. Niinpä Kestilän höyrysaha Oy meni konkurssiin, ja Bergbom osti sen.

Kestilän sahan perustamisen jälkeen höyrysahoja perustettiin Pohjois-Suomeenkin useita ja 1870-luvulla alkoi tulla kovaa kilpailua. Bergbom perusti sahan viennin ja laivarakennuksen kannalta edullisemmalle paikalle Pateniemeen vuonna 1873, Snellmaneilla oli sahansa Pikisaaressa ja Candolinilla Oulunsalon Varjakassa. Kestilä jäi sivuun Bergbomin varasahaksi. Se oli välillä seisoksissa suhdanteiden heiketessä 1880-luvulla ja lakonkin takia seuraavalla vuosikymmenellä. Lopullisesti Kestilän sahan toiminta loppui vuonna 1908.

Muistoksi on jäänyt sahan piippu, jonka juurella kylläkin tanssitaan ainakin kesäisin.
Iin Rantakestilässä sijaitsevaa piippua ylläpitää Ii-seura ry.

Tämän sivuston tekstit on koonnut filosofian maisteri Pertti Huovinen Iistä.