Tiedotteet

Tällä sivustolla tiedotetaan Iin ajankohtaisista asioista.
Kuntalaisten kannattaa seurata myös kunnan virallisia ilmoituksia.

Euroopan parasta ilmastotyötä tehdään Iissä

Iiläinen projekti on voittanut Euroopan komission RegioStars 2017 –kilpailun ilmastonmuutos-kategorian.

Voittaja julkistettiin tiistai-iltana 10.10.2017 Euroopan alueiden ja kuntien teemaviikon tilaisuudessa Brysselissä.Palkitun Innovatiiviset vähähiiliset palvelut -projektin toteuttavat yhteistyössä Iin Micropolis Oy ja PROTO – Pohjois-Suomen muotoilijat ry. Pohjois-Pohjanmaan liitto on myöntänyt projektille tukea Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR).

Hankkeen ja rahoittajan edustajat pääsivät Brysselissä järjestettyyn palkintogaalaan vastaanottamaan tunnustuksen ja nauttimaan median huomiosta. Iin Micropoliksen toimitusjohtaja Leena Vuotovesi iloitsee Iin onnistumisesta.
- Eurooppalaiset kilpakumppanimme kutsuivat kisaa "hankemaailman Oscareiksi". Haluamme käyttää voiton ansiosta saamamme näkyvyyden ilmastotyön edistämiseen ja suomalaisen osaamisen esille tuomiseen.

- Ratkomme Iissä globaalia ongelmaa tavalla, joka voidaan monistaa mihin tahansa pieneen kuntaan. Edustamme kokomme puolesta valtaosaa Euroopan kunnista. Pärjäsimme kilpailussa luultavasti osittain myös siksi, pohtii PROTO- Pohjois-Suomen muotoilijat ry:n toiminnanjohtaja Johannes Helama.

Katso Iin esittelyvideo ilmastotyöstä, joka esitettiin RegioStars Awards juhlassa Brysselissä ti 10.10.2017

Iin kunnan ilmastotavoite on jopa 30 vuotta EU:n tavoitetta ripeämpi

Projektipäällikkö Kristiina Nurmenniemen mukaan kehittämistyössä on hyödynnetty luovien alojen osaamista ja palvelumuotoilun menetelmiä ihmisten kokemusten, arjen ja käyttäjätiedon keräämisessä. Kuntalaiset ovat kehittäneet mm. sähköisiä asiointipalveluita, joukkoliikennettä, kuntakeskuksen kaavoitusta sekä yritysten Paikallista -ympäristölupauksen käyttöönottoa erilaisten kokeilujen, kilpailujen ja työpajojen avulla.

- Olemme onnistuneet edistämään toimintakulttuurin muutosta. Iiläiset ovat innostuneet uusista toimintamalleista ja pilotteja tullaan jatkamaan edelleen, kuvailee Helama.

- Taka-alalla on muutosmalli, joka koostuu kolmesta osatekijästä: visiosta, ihmisistä ja vertailukohteista. Kun kaikki palaset saadaan kohdalleen, alkaa asia edetä, Nurmenniemi kertoo.

RegioStars –kilpailu palkitsee inspiroivaa aluekehittämistä

EU:n RegioStars-kilpailussa nostetaan esiin innovatiivisia aluekehittämisen hankkeita, joista voitaisiin saada inspiraatiota myös muualla EU:ssa. Iin hanke valittiin voittajaksi kilpailun EU:n energiaunioni-hankkeen tavoitteita edistävänä ja ilmastonmuutosta hillitsevänä toimintana. Hankkeessa poikkeuksellista on luovien alojen ja elinkeinoelämän yhteistyö.

Palkintoa vastaanottamassa (toinen vasemmalta) projektipäällikkö Kristiina Nurmenniemi, aluekehitysasiantuntija Heikki Laukkanen Pohjois-Pohjanmaan liitosta sekä toiminnanjohtaja Johannes Helama PROTO - Pohjois-Suomen muotoilijat ry. Kuva: (c) European Union

Kilpailun järjestää Euroopan komissio. Vuonna 2017 riippumaton tuomaristo valitsi 103 hankkeen joukosta 24 finalistihanketta painottaen neljää kriteeriä: innovointi, vaikutus, kestävyys ja kumppanuus.
Hankkeen päätoteuttajana on Iin Micropolis Oy ja osatoteuttajana PROTO - Pohjois-Suomen muotoilijat ry. Hanketta rahoittavat Pohjois-Pohjanmaan liitto Euroopan aluekehitysrahastosta, Iin kunta, Iin Micropolis Oy ja PROTO - Pohjois-Suomen muotoilijat ry. Kokonaisbudjetti on 297 526 €, toteutusaika 1.12.2015 - 30.11.2017.

Lisätiedot
Projektipäällikkö Kristiina Nurmenniemi, kristiina.nurmenniemi@micropolis.fi
PROTO - Pohjois-Suomen muotoilijat ry:n toiminnanjohtaja Johannes Helama, johannes.helama@proto.fi

EU Region Week 2017: ec.europa.eu/regional_policy/regions-and-cities/2017/index.cfm

regiostars.eu

jaa