Tiedotteet

Tällä sivustolla tiedotetaan Iin ajankohtaisista asioista.
Kuntalaisten kannattaa seurata myös kunnan virallisia ilmoituksia.

Iin kunnan taajamametsiä harvennetaan vuoden 2017 aikana Alarannalla, Tikkasessa ja Karpalotiellä.

Työn aikana metsiä harvennetaan miestyönä sekä hakkuukoneella liitekarttojen mukaisesti. Puustoa harvennetaan hyvien metsänhoitosuositusten mukaisesti siten, että alueet saadaan puistomaisemmiksi. Työt suorittaa Iin Metsänhoitoyhdistys ry.

Työt aloitetaan Alarannan alueelta viikolla 16. Töiden eteneminen pyritään järjestämään niin, että olosuhteet työn hyvälle suorittamiselle olisivat optimaaliset.

Harvennuksia tullaan tekemään suurilla koneilla, joiden läheisyyteen ei pidä mennä. Kuljettajan mahdollisuus reagoida kaatotyön aikana yllättäviin tilanteisiin on rajallinen. Puut kaatuvat kauas ja katkenneita oksia saattaa roikkua puissa vielä koneen poistuttua alueelta. Harvennusalueilla liikkumista on hyvä välttää jonkin aikaa työn suorittamisen jälkeenkin.

Puiden kaadon jälkeen puut sekä latvukset ja risut tuodaan koneella teiden varsille kasoihin, mistä ne kuljetetaan eteenpäin sopivana ajankohtana. Kasoissa kiipeily on kielletty sortumavaaran vuoksi. Tästä on hyvä mainita myös lapsille. Metsät ovat yhteistä käyttöä varten ja niiden hoidolla pyritään lisäämään viihtyvyyttä ja käyttöarvoa. Pahoittelemme työstä mahdollisesti aiheutuvaa haittaa.

Lisätietoja harvennustyöstä antaa:

Iin kunta, kunnallistekniikan päällikkö Katja Arvola, 040 702 1388

Iin Metsänhoitoyhdistys ry, metsäneuvoja Henri Turtinen, 040 553 2335.

Iin kunta, tekniset palvelut


Liitekartat:

Tikkasenkaaripdf, 908 kb

Karpalotie
pdf, 996 kb

Alarannan maisemanhoitotyöt
pdf, 876 kb

Tikkasenharjun miestyötpdf, 899 kb

jaa