Tiedotteet

Tällä sivustolla tiedotetaan Iin ajankohtaisista asioista.
Kuntalaisten kannattaa seurata myös kunnan virallisia ilmoituksia.

Vuoden iiläinen 2017 on Risto Tolonen

Iin ja Perämeren kalanhoidon sekä kehittämisen parissa pitkään toiminut Risto Tolonen sai 40,5 prosenttia kaikista annetuista yleisöäänistä.

Vuoden iiläinen -nimitys on myönnetty vuodesta 2002 lähtien vuosittain henkilölle, joka on syntynyt, asuu tai toimii Iissä, ja joka on työllään, toiminnallaan tai saavutuksillaan tehnyt Iitä tunnetuksi, edistänyt kuntakuvaa tai vaikuttanut merkittävästi kunnan kehittämiseen. Kunnanhallituksen nimeäminä ehdokkaina olivat myös Katja Körkkö (Suomen paras pitsamestari 2016 & 2017, Iin ja Kiimingin Kotipizzojen yrittäjä) ja Seppo Tuohino (Oijärven vapaaehtoisen palokunnan yksikön johtaja, kaivinkoneen kuljettaja).

Tolonen toimii puheenjohtajana Etelä- ja Pohjois-Iin jakokunta/kalastuskunnassa, joka vastaa Iin vanhojen kylien yhteisten maa- ja vesialueiden käytöstä ja hoidosta. Vuodesta 2000 alkaen Risto on toiminut myös OsuuskuntaTeam Kalan puheenjohtajana, mikä hoitaa jakokuntien kala- ja nahkiaishautomoa, emokalatiloja sekä vastaa Iijokisuun yhteisistä kalanhoitotoimenpiteistä ja kalahankkeista Perämeren alueella. Risto on aktiivisesti mukana myös järjestämässä alueen kalatapahtumia. Harrastukseksi hän nimeää hyötyliikunnan, kesällä kissalle kalojen onginnan, syksyllä siian mädin hankinnan ja talvisin hiihdon.

Vuoden iiläinen julkistettiin sunnuntaina 2.7. Iin kotiseutuviikon pääjuhlassa, jossa nimitettiin myös vuoden 2016 ympäristöpalkinnon saajaksi Sanna Koivisto, joka teoksillaan ja opetustoiminnallaan edistää Iin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti paikallisuutta, luonnonvarojen ja kulttuuriympäristön säilyttämistä sekä ihmisoikeuksia ja -arvoja.

jaa