Vihreä energia ja kiertotalous

Investoi Iihin

Tarjoamme asiantuntijuutta kiertotalouden ja sivuvirtojen hyödyntämiseen sekä etsimme kestävät sijoituskohteet. 

Tulevaisuuden teknologiat

Kehitämme mm. ravinteiden kierrätystä, levätuotantoa, kalankasvatusta, luonnontuotteiden / ravintolisien ja kosmetiikan valmistusta.


Ilmastotiimi käytössäsi

Asiantuntijamme auttavat kiertotalouden ja sivuvirtojen hyödyntämisessä.


Vain uusiutuvaa energiaa

Iissä on yksi Suomen suurimmista tuulivoimakeskittymistä. Puhdasta energiaa tuotetaan yli 10 x kulutukseen verrattuna.


Kansainvälinen näkyvyys

Olemme Euroopan ilmastotyön parhaimmistoa, hyödynnä näkyvyys liiketoiminnassasi. 


Iin alueen energiahankkeet

Kartalla on esitettynä toiminnassa, rakenteilla ja kaavoituksessa tai esisuunnittelussa olevia uusiutuvan energianhankkeita Iissä. 


Tutkimusympäristö CircLab

CircLabissa voidaan toteuttaa erilaisia pilotointeja ja demonstraatioita uusien kiertotalousratkaisujen kehittämiseksi. Tarjoamme käyttöön prosessimittakaavan pilotointilaitteiston muun muassa yrityksille ja tutkimuslaitoksille. CircLabin tiloissa voidaan tutkia esimerkiksi jätevesien puhdistamista ja ravinteiden talteenottoa mikrolevän avulla.

Laboratorion tämän hetkinen laitteisto mahdollistaa levänkasvatuksen laajalla skaalalla. Asiakkaiden käytössä on tarpeen mukaan runsas valikoima erilaisia laitteita. Tilassa on esimeriksi suurikapasiteettinen fotobioreaktori, erilaisia ravistelijoita, autoklaavi ja sentrifugi. Laitteiden tarve ja käyttö räätälöidään asiakkaan mukaan.

Haemme yrityskumppaneita seuraavilta aloilta

  • Luonnontuotteiden, ravintolisien ja kosmetiikan valmistajat
  • Levätuotanto
  • Materiaalien käsittely, jätehuolto, kierrätysterminaali
  • Bio- ja vesiteknologia, analytiikka ja konsultointi
  • Turvetuontanto
  • Kalanjalostus
  • Runsaasti vettä kuluttava suurteollisuus Oulun ja Kemi-Tornion alueella.

Ota yhteyttä!

Helena Illikainen.

HELENA ILLIKAINEN
elinvoimajohtaja, Iin kunta
toimitusjohtaja, Micropolis Oy

p. 040 620 5881
helena.illikainen [at] ii.fi

Circlab ja Feasib Analytics yhteistyöhön

Feasib Analytics tarjoaa vesi- ja maaperän näytteenottoa ja analyysipalveluita, sekä monipuolisia kiertotalouden kehityspalveluita. Palvelumme laajentuu myös mikrolevien kasvatuskokeisiin, joita tarjoamme Iissä sijaitsevalla laitteistolla. Mahdollisia sovelluskohteita ovat mm. hiilidioksidin talteenotto, teollisuuden sivuvirtojen ja jätevesien käsittely, lannoitteiden valmistus ja elintarviketuotanto. Odotamme innolla uusia kehityshaasteita tulevan yhteistyön myötä.

Markus Latvala
Toimitusjohtaja
Feasib Analytics 

feasib.com/analytics

 

"Yhteistyö CircLabin kanssa on ollut sujuvaa ja olen saanut tarvittavaa apua prosessin kehittämiseen ja rahoituksen hakuun."

Fish Group Finland
Timo  ja Annamari Karjalainen

 

Suot ovat tulevaisuuden sijoituskohde

Me teemme Iissä töitä sen eteen, että soita merkittävinä hiilinieluina ennallistetaan. Ennallistaminen palauttaa samalla arvokkaita suoelinympäristöjä ja estää ravinteita valumasta vesistöön. Puhtaat purot ja joet tarjoavat kaloille hyvät elinolosuhteet. Sijoittamalla soihin tuet siis sekä hiilinieluja, luonnon monimuotoisuutta ja veden laatua.

 

"Keskustellaan mahdollisuuksista Iijoen alueella."

Lauri Rantala
Iijoen kehittämiskoordinaattori
p. 040 647 5475
lauri.rantala [at] micropolis.fi

Vesistövision ja toimenpideohjelmaan kuuluvien hankkeiden toteuttaminen, Iijoen neuvottelukunta, Iijoki Foorumit