Tuunataan työtä –hanke

Tuunataan työtä -hanke on päättynyt. Hanke kiittää kaikkia mukana olleita matkasta. Tulemme julkaisemaan linkin loppuraporttiin tällä sivulla syksy 2021 aikana.

ESR-rahoitteinen Iin kunnan ja Micropoliksen hallinnoima kehittämishanke toimi ajalla 1.9.2018 - 31.8.2021.

​​   

Tuunataan työtä -hanke

HANKKEEN VIRALLINEN KUVAUS

Tavoitteena on luoda uusi työllistämisen toimintamalli osallistamalla ja työllistämällä iiläisiä kestävän kehityksen, resurssiviisauden ja kiertotalouden periaatteita hyödyntäen. Lisäksi hankkeessa kannustetaan itsensä työllistämiseen, kevytyrittäjyyteen ja yrittäjyyteen.

Toimet on kohdistettu iiläisille yli 50-vuotiaille työttömille ja työttömyysuhan alla oleville, toistuvaistyöttömille, pitkäaikaistyöttömille, erityistä tukea tarvitseville, osatyökykyisille sekä yli 3 kuukautta työttömänä olleille alle 29-vuotiaille. Kohderyhmänä ovat myös iiläiset mikro- ja pk-yrittäjät. Lisäksi kohderyhmään kuuluvat työttömien ohjaus- ja neuvontatyötä sekä yritysneuvontaa tekevät työntekijät sekä kohderyhmille työtä tarjoavien tahojen henkilöstö.

 

Lisätiedot

Iin kunnan työllistämispalvelut