Yksityinen varhaiskasvatus
Perhe voi halutessaan valita lapsensa hoitomuodoksi yksityisen varhaiskasvatuksen. Yksityistä varhaiskasvatusta tuetaan palvelusetelillä.
Palvelu on maksullinen.
Yksityisen päiväkotihoidon tarjoajat hinnoittelevat palvelunsa itse. Yksityiseen päiväkotiin haetaan sopimalla ensin paikasta yksityiseen palveluntuottajan kanssa. Paikan varmistuttua tehdään palvelusetelihakemus eDaisy-asioinnissa.
Yksityiseltä varhaiskasvatukselta edellytetään samojen laatukriteereiden täyttymistä kuin kunnalliselta varhaiskasvatukselta. Palveluntuottaja vastaa palvelun laadusta ja siitä, että asiakkaalle järjestettävä palvelukokonaisuus täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvonta on palveluiden laadun ja sisällön ensisijainen valvontamenetelmä.
Kunta ohjaa ja valvoo yksityistä varhaiskasvatusta. Laadunarviointia tehdään valvonnalla sekä asiakastyytyväisyyskyselyillä. Asiakasperheillä on tärkeä rooli valitsemansa varhaiskasvatuspalvelun laadun arvioinnissa antamalla suoraan palautetta palvelun tuottajalle tai esim. vastaamalla asiakastyytyväisyyskyselyihin.
Myös yksityisissä päiväkodeissa tarjotaan tukea jokaisen lapsen kehitykseen ja oppimiseen: varhaiskasvatushenkilöstön lisäksi lasten ja huoltajien tukena on kunnan erityisvarhaiskasvatuksen lastenhoitajia, varhaiskasvatuksen erityisopettajia ja tuen koordinaattori.
Yhteystiedot
Tikkaskodit Oy, Päiväkoti Harjuntähti
Harjunkuja 1, Ii
Päiväkodin johtaja Tuija Alikoski p. 044 985 3660
tuija.alikoski [at] tikkaskodit.fi, verkkosivut: tikkaskodit.fi
Tikkaskodit Oy, Päiväkoti Tikkaset
Elokuja 1B, Ii
Päiväkodin johtaja Tuija Alikoski p. 044 985 3660
tuija.alikoski [at] tikkaskodit.fi, verkkosivut:tikkaskodit.fi
Pilke musiikkipäiväkoti Tahti
Kauppatie 10, Ii
Päiväkodin johtaja Päivi Sundelin p. 044 700 1158
paivi.sundelin [at] pilkepaivakodit.fi, verkkosivut: pilkepaivakodit.fi
Katso myös lisätiedot
Palveluseteli on harkinnanvarainen ja tulosidonnainen etuus eikä siihen ole lakisääteistä subjektiivista oikeutta.Palveluseteli myönnetään oman kunnan asukkaille.
1.1.2026 alkaen varhaiskasvatuksen palveluseteliä koskee oma laki: laki varhaiskasvatuksen palvelusetelistä 1048/2025.
Omavastuu
Kun lapsi aloittaa varhaiskasvatuksen yksityisessä päiväkodissa, yksityinen palveluntuottaja hoitaa laskutuksen. Palvelunkäyttäjän maksettavaksi jää omavastuuosuus, joka vastaa kunnallista varhaiskasvatusmaksua tai on sitä enemmän, riippuen palveluntuottajan hinnasta. Omavastuuosuuden määrään vaikuttaa myös perheen koko ja tulot.
Alla näet, kuinka paljon enemmän palveluntuottajan omavastuuosuus on verrattuna kunnalliseen varhaiskasvatusmaksuun sekä käytettävissä olevat hoidon laajuudet 1.8.2026 alkaen
| Päiväkoti | Maksu enemmän kuin kunnallinen varhaiskasvatusmaksu €/kk/lapsi |
Käytettävissä olevat hoidon laajuudet |
| Harjuntähden päiväkoti | 15 € | Alle 80t/kk, yli 151t/kk |
| Tikkasen päiväkoti | 15 € | Alle 80t/kk, yli 151t/kk |
| Pilke päiväkoti Tahti | 0 | Alle 80t/kk, 81-150t/kk, yli 151t/kk |
- Varhaiskasvatuksen palvelusetelin sääntökirja (pdf, 26.3.2026)
Ilmoitukset muutoksista tulee tehdä sen kalenterikuukauden aikana, jolloin ne tapahtuvat.
Hoidon laajuus
Hoidon laajuuden muuttamisesta neuvotellaan palveluntuottajan kanssa, joka ilmoittaa muutokset kuntaan. Muutos tulee hakea alkavaksi aina kuun ensimmäisestä päivästä.
Perhekoko
Perhekokoonpanossa tapahtuvat muutokset tulee ilmoittaa kuntaan varhaiskasvatuksen toimistosihteerille.
Tulot
Talouden tulojen muuttuessa oleellisesti (+/- 10%) tulee tehdä tuloselvitys uudelleen. Tuloselvitystä ei tarvitse tehdä jos perhe on hyväksynyt korkeimman maksun.
Hoitosuhde irtisanotaan kirjallisesti päiväkodissa. Muista huomioida palveluntuottajan ilmoittama irtisanomisaika.


