9.12.2019: Ekotekoja, elinvoimaa ja edelläkävijyyttä – Iin maankäytön kehityskuvan 2040 esittelytilaisuus

Kaikille avoin esittelytilaisuus Iin maankäytön kehityskuvasta 2040.

Maanantaina 9.12.2019 klo 15 -17 Nätteporin auditorio, Puistotie 1, Ii

Kehityskuvaa käytetään Iin strategisen yleiskaavan 2040 tausta-aineistona. Maankäytön kehityskuvan 2040 ovat tuottaneet Oulun yliopiston kuntasuunnittelun ja yhdyskuntasuunnittelun erikoiskurssin opiskelijat syksyn 2019 aikana. 

Kuntakeskusta kehitetään täydennysrakentamisella ja elinympäristön viihtyisyyden parantamisella. Elinkeinotoiminnot keskittyvät Pentinkankaalle, jonka kehitystä tulevaisuudessa tukevat ohitustie ja mahdollinen lähijunayhteys.  Kylien elinvoimaa ylläpidetään niiden olemassa oleviin vahvuuksiin pohjautuen. Matkailutoimintoja kehitetään Kuivaniemellä, Oijärvellä sekä saaristossa.  Koko kehityskuvaa läpileikkaava teema on kuntastrategian mukaisesti ilmastoystävällisyys.

Suunnitelmaa varten on laadittu kysely Iin kunnanvaltuutetuille sekä selvitykset aiheeseen liittyvistä teemoista. Näiden pohjalta on laadittu kolme erilaista vaihtoehtoa Iin tulevaisuuden kehitykselle. Tilaisuudessa esitellään vaihtoehtojen pohjalta tehty lopullinen maankäytön kehityskuva, kyselyn tulokset sekä laaditut selvitykset.

Lisätiedot:
Jaakko Raunio, maankäytön suunnittelija / kaavoittaja
jaakko.raunio [at] ii.fi, p. 050 4083811

Tarja Outila, Professori, Oulun yliopisto, arkkitehtuurin yksikkö
tarja.outila [at] oulu.fi, p. 050 4095303