Alueellisen PPSHP COVID-19 koordinaatioryhmän suositukset

Pohjois-Pohjanmaalla toimii alueellinen koordinaatioryhmä STM:n edellyttämän alueellisen viranomaistyön organisoimiseksi ja toimenpiteiden koordinoimiseksi.

Koordinaatioryhmä kokoontuu vähintään kerran viikossa ylläpitämään tilannekuvaa ja arvioimaan epidemiatilannetta, alueellisia suosituksia sekä rajoituksia eri kriteerien pohjalta.

Koordinaatioryhmä kokoontui 9.2.2021. Ryhmä totesi, että epidemia on alueella edelleen kiihtymisvaiheessa, mutta lähestyy perustasoa. Muutoksena aikaisemmin annettuihin suosituksiin ryhmä suosittelee, että toisen asteen oppilaitoksissa palataan lähiopetukseen. Tältä osin muutos suosituksiin tulee voimaan keskiviikosta 10.2. alkaen.

Suosituksissa tullaan huomioimaan Valtioneuvoston mahdolliset uudet linjaukset.

Koordinaatioryhmän suositukset Pohjois-Pohjanmaalle

Suositukset ovat voimassa koko Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella. Suositukset astuvat voimaan välittömästi ja ovat voimassa 28.2.2021 asti

Suositukset viranomaisille

Yleisötilaisuudet

  • Sisä- ja ulkotiloissa tapahtuvien yleisötilaisuuksien osallistujamäärä on rajattu 10 henkilöön aluehallintoviraston päätöksellä.

Julkiset tilat

  • Kuntien hallinnoimat julkiset tilat voidaan pitää kuntien harkinnan mukaan ja paikallinen epidemiatilanne huomioiden avoimena, jos turvallinen asiointi niissä voidaan varmistaa. Tällä turvataan kuntalaisten oikeus välttämättömiin palveluihin ja asiointiin.
     

Suositukset väestölle, toiminnan harjoittajille sekä opetuksen
 

Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita).

  • Aina joukkoliikenteessä ja muissa julkisissa liikennevälineissä esimerkiksi taksissa
  • Koronavirustestiin hakeutuvat henkilöt matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella o Riskialueelta Suomeen saapuneet matkailijat heidän siirtyessä maahantulopisteeltä omaehtoiseen karanteeniin, tai jos heillä on omaehtoisen karanteenin aikana välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella
  • Terveydenhuollon henkilöstölle kaikessa potilastyössä. Suositus koskee myös potilaita, omaisia, opiskelijoita ja vierailijoita.
  • Aina julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa mukaan lukien koulut ja oppilaitokset yläkoulusta alkaen
  • Yksityisten palveluntarjoajien tiloissa (kaupat, pankit jne.)
  • Toisen asteen oppilaitoksissa (mukaan lukien lukiot) ja korkeakouluissa
  • Työpaikoilla sisätiloissa, joissa maskin käyttö on mahdollista

Yksityistilaisuudet

  • Yksityistilaisuuksia ei järjestetä. Poikkeuksena suositukseen on pienimuotoiset muistotilaisuudet, joita voidaan järjestää.

Ryhmäharrastustoiminta

  • 18 vuotta täyttäneiden ryhmäharrastustoiminta pidetään keskeytettynä. Mahdollisuuksienmukaan harrastustoimintaa toteutetaan etämuotoisena.
  • Alle 18-vuotiaiden lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminta voi jatkua. Tulee huomioida sosiaali- ja terveysministeriön ohje siitä, että osallistujien sekä lasten saattajien tulee voida välttää lähikontakti toisiinsa. Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoiminnan jatkumisen osalta kunnat tekevät lopulliset päätökset epidemiologisen tilanteen mukaan.

Julkiset tilat

  • o Koordinaatioryhmä kehottaa yksityisiä toiminnanharjoittajia pitämään suljettuna yleiset tilat kauppakeskuksissa, esim. lasten leikkipaikat.

Ikääntyneet ja riskiryhmät

Opetuksen järjestäminen

  • Ammattikorkeakoulut ja yliopistot jatkavat etäopetuksessa. Suositus koskee sekä julkisia että
    yksityisiä toimijoita. Suositus ei koske välttämätöntä lähiopetusta. Opetus voidaan järjestää
    normaalisti lähiopetuksena toisen asteen oppilaitoksissa, kuten lukioissa, ammatillisissa
    oppilaitoksissa ja vapaan sivistystyön oppilaitoksissa turvavälit ja maskisuositukset huomioiden.

Etätyösuositus

  • Kaikki työntekijät työskentelevät etätyössä mahdollisimman laajasti

Etäkokouskäytännöt

  • Suositaan mahdollisimman kattavasti etäkokouskäytäntöjä sekä työpaikoilla että vapaa-ajan kokouksissa

Ravitsemusliikkeet

  • Toimitaan valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti