IlmastoAreena: Puistotie suljetaan autoilta 19.8.–22.8. ajaksi, korvaava reitti Haminantien kautta

Puistotie suljetaan torstaiaamuna 19.8. autoliikenteeltä Huilingin kahvilan kohdalta sekä Kirkkotien ja Jokisuuntien risteyksestä. Autojen pääsy Yläkadulle ja Alakadulle Puistotien kautta estyy, korvaava reitti kulkee Haminantien kautta. Festivaalin purkutyöt alkavat lauantai-iltana, liikenne palautuu normaaliksi viimeistään sunnuntaiaamun aikana.    

Puistotie pysyy avoimena kevyelle liikenteelle, mutta rakennustöistä johtuen pyydämme noudattamaan varovaisuutta alueella liikkuessa. 

IlmastoAreena järjestetään voimassa olevien ohjeistusten mukaisesti.

Seuraamme tiiviisti koronatilannetta ja viranomaistiedotusta. 

  • Pyydämme kävijöitä huomioimaan turvavälit aina, kun se on mahdollista – sekä oman että muiden turvallisuuden vuoksi. 
  • Pyrimme aluesuunnittelulla vaikuttamaan siihen, ettei esimerkiksi jonotustilanteita syntyisi. IlmastoAreenassa on lavea tapahtuma-alue, jolle pääsee useita eri reittejä. Tämä mahdollistaa rennon ja väljän alueelle saapumisen ja sieltä poistumisen.
  • Suosittelemme vahvasti maskien käyttöä. Kehotamme tuomaan omia maskeja, mutta mikäli ne unohtuvat kotiin, maskin voi noutaa infopisteeltä. 
  • Alueella on yhteensä 10 wc-tilaa, joiden yhteydessä on käsienpesupaikat. Alueella on myös saatavilla käsidesiä. Oman käsidesin tuominen varalta on silti suositeltavaa. 
  • Suosittelemme korttimaksuja. IlmastoAreenan RuokaTorilla ja MyyntiTorilla on mahdollista maksaa kortilla. Suosittelemmekin käyttämään korttimaksuja mahdollisuuksien mukaan, jolloin ostotapahtuma on ripeämpi.

Terveysturvallisuuteen liittyvää ohjeistusta annetaan juontojen yhteydessä. 

Tulethan tapahtumaan vain terveenä ja oireettomana. Tervetuloa IlmastoAreenaan – pidetään huolta toisistamme!

Lisätiedot ja tapahtuman ohjelma verkossa: ilmastoareena.fi/2021