Koulujen ja päiväkotien energiatoimet toivat säästöä noin 46 000 euroa

Iin kunta palauttaa osan säästöistä takaisin kouluille ja päiväkodeille.

Kaikki kunnan päiväkodit ja koulut ovat mukana energiaseurannassa, jossa yhdessä lasten kanssa tarkkaillaan lämmityksen, sähkön ja veden kulutusta sekä ideoidaan kestävää arkea. Säästyneillä euroilla voidaan hankkia esimerkiksi yhteisiä liikunta- ja välituntivälineitä, lasten tekemien päätösten mukaisesti.

Iin koululaiset ja päiväkotilaiset ovat ansainneet energiansäästötoimillaan yhteensä 20 500 euroa (seurantajakso 1/2021-7/2022). Suurin säästäjä oli Nikkarin päiväkoti, jolle kunta palauttaa 4 494 euroa.

Osana valtakunnallista energiansäästöviikkoa, Iissä vietettiin 12.10.2022 Operaatio 50/50 juhlaa, jossa oppilaille luovutettiin koulukohtaiset säästödiplomit. Juhlavieraana olivat kirjailija Päivi Tuulikki Koskela ja taitelija/kuvittaja Hanna Kenakkala, jotka esittelivät uutta lasten ympäristöteemaista seikkailukirjaa "Operaatio IlmastoAreena". Ii on toiminut kirjan tarinan lähteenä. Musiikkiesityksenä kuultiin Tahtipeikon eli laulaja-lauluntekijän Mikko Koskelan lastenlauluja. Tilaisuudessa kuuliin myös ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalon lähettämä videotervehdys Iille.