Pohjois-Pohjanmaan alueellisen COVID-19 koordinaatioryhmän suositukset
Koordinaatioryhmä kokoontui 5.10.2021. Ryhmä totesi, että Pohjois-Pohjanmaa on epidemian perustasolla. Koronatartuntoja todetaan jonkin verran, mutta tartuntojen lähteet ovat hyvin tiedossa ja sairaalahoidon tarve on säilynyt alueella toistaiseksi vähäisenä.
Koordinaatioryhmän suositukset Pohjois-Pohjanmaalle
Suositukset ovat voimassa koko Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella.
Tapahtumat:
- Tapahtumajärjestäjiä suositellaan kiinnittämään erityistä huomioita siihen, että osallistujilla on mahdollisuus riittävien turvavälien toteutumiseen. Suositellaan noudatettavaksi hygienia- ja turvallisuusohjetta.
Etätyö (15.10.2021 asti)
- Suositellaan työtehtävien salliessa etätyötä tai muita työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä työpaikoilla.
Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)
Maskin käyttöä suositellaan
- oman harkinnan mukaan etenkin sellaisille henkilöille, jotka eivät ole saaneet täyttä rokotussarjaa sekä ruuhkaisissa sisätiloissa.
- joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana.
- sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä henkilökunnalle, kun he ovat lähikontaktissa potilaiden tai asiakkaiden kanssa, sekä vierailijoille ja avoterveydenhuollon potilaille, kun he ovat lähikontaktissa potilaisiin tai henkilökuntaan. Vuodeosastopotilaille maskien käyttöä suositellaan, kun he ovat lähikontaktissa muihin potilaisiin.
Ikääntyneet ja riskiryhmät
- Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat noudattavat toiminnassaan tehostettuja suojaustoimenpiteitä, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta.
- Toimenpiteissä noudatetaan THL ja sairaanhoitopiirin ohjeistusta. https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-ja-rokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid-19/koronavirustartuntojen-torjunta-pitkaaikaishoidon-ja-hoivan-toimintayksikoissa/vierailut-pitkaaikaishoidon-ja-hoivan-toimintayksikoissa_koronavirusaikana
- Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse. Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.
Ravitsemusliikkeet
- Toimitaan valtioneuvoston ohjeistuksen mukaisesti