Pohjois-Pohjanmaan alueellisen COVID-19 koordinaatioryhmän suositukset
organisoimiseksi ja toimenpiteiden koordinoimiseksi. Koordinaatioryhmä kokoontuu kerran viikossa ylläpitämään
tilannekuvaa ja arvioimaan epidemiatilannetta, alueellisia suosituksia sekä rajoituksia eri kriteerien pohjalta.
Koordinaatioryhmä kokoontui 23.11.2021. Ryhmä totesi, että tilanne kuormittaa huolestuttavasti sekä erikoissairaanhoitoa että perusterveydenhuoltoa, minkä vuoksi alueelle on välttämätöntä asettaa uusia rajoituksia ja suosituksia. Tartuntoja todetaan paljon, eikä niiden kaikkien lähteitä saada tartunnanjäljityksen ruuhkautumisen vuoksi luotettavasti selvitettyä. Myös sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä kasvaa.
Koordinaatioryhmän suositukset Pohjois-Pohjanmaalle
Suositukset ovat voimassa koko Pohjois-Pohjanmaan maakunnan alueella.
Tapahtumat ja yleisötilaisuudet
- Pohjois-Suomen aluehallintovirasto kieltää yli viidenkymmenen henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa. Määräys on voimassa Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueella 26.11.2021-25.12.2021. Toimijat voivat järjestää yli viidenkymmenen henkilön tilaisuuksia edellyttämällä yli 16-vuotiaalta EU:n digitaalisen koronatodistuksen esittämistä yleisötilaisuuteen pääsemiseksi.
- tapahtumajärjestäjiä suositellaan kiinnittämään erityistä huomioita siihen, että osallistujilla on mahdollisuus riittävien turvavälien toteutumiseen. Suositellaan noudatettavaksi hygienia- ja turvallisuusohjetta.
Yksityistilaisuudet
- yksityistilaisuuksia suositellaan järjestettävän mahdollisimman pienimuotoisena.
Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)
Suositus vailla täyttä rokotussuojaa oleville:
- Maskia suositellaan käytettäväksi aina julkisissa sisätiloissa.
Suositus koko väestölle riippumatta rokotussuojasta:
- matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
- julkisissa sisätiloissa, joissa on pidemmän aikaa paljon ihmisiä lähellä toisiaan (esim. yleisötilaisuudet, muut ruuhkatilanteet).
- joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana
Suositus kouluihin (peruskoulu ja toinen aste)
- koulujen työntekijöille ja kuudennen ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille ja opiskelijoille koulujen sisätiloissa.
Suositus sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteisiin:
- sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä sisätiloissa koko henkilökunnalle. Suositus koskeen myös omaisia, vierailijoita ja opiskelijoita
Ikääntyneet ja riskiryhmät
- Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat noudattavat toiminnassaan tehostettuja suojaustoimenpiteitä, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta.
- Toimenpiteissä noudatetaan THL ja sairaanhoitopiirin ohjeistusta. https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit-jarokotukset/taudit-ja-torjunta/taudit-ja-taudinaiheuttajat-a-o/koronavirus-covid19/koronavirustartuntojen-torjunta-pitkaaikaishoidon-ja-hoivan-toimintayksikoissa/vierailutpitkaaikaishoidon-ja-hoivan-toimintayksikoissa_koronavirusaikana
- Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse. Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.
Etätyö ja etäkokoukset
- suositellaan etätyötä ja etäkokouksia laajasti kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on mahdollista.
Ravitsemusliikkeet
- Pohjois-Pohjanmaata koskevat valtioneuvoston leviämisalueille asettamat rajoitukset ravitsemusliikkeiden aukioloajoista ja asiakaspaikkamääristä. Vaihtoehtona rajoituksille toimija voi edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä
Kotitestit
- Koordinaatioryhmä suosittelee antigeeni-kotitestejä hyvänä lisänä terveydenhuollossa tehtävien koronatestien rinnalle. Kotitestit soveltuvat niille henkilöille, joilla on hengitysinfektion oireita, kuten kuumetta, nuhaa tai yskää. Jos kotitestistä saa positiivisen testituloksen, tulee se vahvistaa terveydenhuollossa tehtävällä koronatestillä. Negatiivisella kotitestillä ei voi vapautua virallisesta eristyksestä tai karanteenista. Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, että käyttää nimenomaan antigeenitestiä, eikä esimerkiksi vasta-ainetestiä