(Lii)kuntavaalipaneeli Ii

Alkaa

Päättyy

Kesän kuntavaalit lähestyvät. Vaaleissa valitaan päättäjät, jotka pääsevät vaikuttamaan kuntiensa tulevaisuuteen, ja osana sitä liikunnan ja harrastamisen edistämiseen. Ne ovat kuntalaisille tärkeitä asioita, mutta myös keskeisiä hyvinvoinnin rakennusosia, joiden merkitys kunnissa kasvaa tulevan soteuudistuksen myötä.

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry järjestää yhdessä Yhdistyksistä hyvinvointia -hankkeen kanssa alueellaan 10 paikallista vaalipaneelia 18.5.-3.6. Kutsumme jokaiseen tilaisuuteen yhden edustajan suurimmista puolueista / kunnan valtuustoryhmistä.

Paneelitilaisuuksien puheenjohtajana toimii PoPLin aluejohtaja Esko Hassinen. Paneeleissa käsittelemme mm. kuntalaisten hyvinvointia ja liikunnan roolia hyvinvoinnin osatekijänä sekä yhdistysten, urheiluseurojen ja kunnan välistä yhteistyötä.

Tilaisuudet toteutetaan koronaturvallisesti etäyhteydellä (Teams). Yleisöllä on mahdollisuus seurata paneeleja ja esittää myös paneelissa ehdokkaille kysymyksiä illan teemoista.

Lisätiedot, mukaan ilmoittautuneet panelistit ja sähköinen linkki tapahtumaan osoitteessa: www.popli.fi/kuntavaalipaneelit

(Lii)kuntavaalipaneeli

Kohderyhmä

Yleisötapahtumat

Tapahtumapaikka

verkossa

Tapahtumapaikan osoite

www.popli.fi/kuntavaalipaneelit

Järjestäjä

Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu ry

Yhteyshenkilön nimi

Mikko Männistö

Yhteyshenkilön yhteystieto

Mikko Männistö, 0503687456, mikko.mannisto@popli.fi

Tapahtumat

Su 21.04.2024 • 18:00
Ma 22.04.2024 • 18:00
Ti 23.04.2024 • 18:00
Ke 24.04.2024 • 09:30
Pe 26.04.2024 • 07:30
La 27.04.2024 • 10:00