Esi- ja perusopetuksen oppilaille ateriakorvaus 18.3.-13.5.2020 ajalle
Kunnan johtoryhmä on 2.4.2020 päättänyt kouluruokailujen järjestelyistä poikkeusoloissa. Esi- ja perusopetuksen oppilaille huoltajien taloudellisen tilanteen niin vaatiessa myönnetään ateriakorvaus, jonka suuruus on 3 euroa / oppilas / koulupäiväajalla 18.3.2020-13.5.2020.
Tiedote eläinlääkäripalveluista 12.5.2020 asti
12.4.2020 asti kiireettömien eläinlääkäripalveluiden tarjoamista on rajoitettu.
Kauppa-apua ja ravintoloiden kotiinkuljetusta
Listan on koonnut Riitta Räinä, Iin kunnan hyvinvointikoordinaattori p. 050 3950 305, riitta.raina@ii.fi
Kysely lapsiperheiden avun tarpeesta poikkeusoloissa - vastaukset 1.4. klo 18 mennessä
Lähiopetuksen keskeytyessä oppilailla ei ole mahdollisuutta kouluruokailuun. Kunnilla ei ole tässä tilanteessa tähän lakisääteistä velvollisuutta. Haluamme kuitenkin mahdollisuuksien mukaan auttaa ja tukea perheitä poikkeuksellisessa tilanteessa sekä ruokahuollon että muun avun osalta. Olemme kartoittamassa tuen tarpeiden laajuutta, jotta voimme järjestää sitä tarkoituksenmukaisilla tavoilla.
Iin kunta peruu kaikki sisätiloissa tehtävät rakennusvalvonnan katselmukset toistaiseksi
Iin kunta on päättänyt perua kaikki sisätiloissa tehtävät rakennusvalvonnan katselmukset koronaepidemian leviämisen rajoittamiseksi.
Oulun joukkoliikenne luopuu käteisen rahan käytöstä 30.3. toistaiseksi
Käteisrahan käytöstä luovutaan busseissa toistaiseksi alkaen maanantaista 30.3.
Kotikunnattomat potilaat ja koronaviruksen hoito
Myös kotikunnattomilla asiakkailla voi olla oikeus saada hoitoa koronaviruksen vuoksi julkisessa terveydenhuollossa. Kela voi maksaa julkiselle terveydenhuollolle valtion korvausta hoitokustannuksista.