Tiedote huoltajille opetuksen lähiopetuksen keskeyttämisestä 18.3.2020 lähtien
Suomen hallitus totesi maanantaina 16.3.2020 Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirusepidemian vuoksi. Tämän johdosta tiistaina 17.3.2020 säädetään ja otetaan käyttöön valmiuslait. Tästä johtuvat järjestelyt ovat voimassa 13.4.2020 asti. Hallituksen antamien linjausten johdosta myös opetus kokee suuria muutoksia.
Tilannetiedote nro 2 koronaviruksen johdosta
Suomessa varaudutaan laajempaan epidemiaan. Epidemia tulee todennäköisesti etenemään eri tahdissa eri puolilla maata.
Valtuuston 16.3. kokous siirtyy
Kunnanvaltuuston puheenjohtaja on päättänyt, että 16.3. koolle kutsuttu kunnanvaltuuston kokous siirty maanantaille 30.3.
Iisi-areenan avajaiset 21.3. peruttu
Vallitsevia suuntaviivoja noudattaen Iisi-areenan avajaiset on peruttu 21.3.
Tilannetiedote koronaviruksen johdosta
THL on päivittänyt koronatilanteen tietoja. Suomessa varaudutaan laajempaan epidemiaan, joka tulee etenemään eri tahtiin eri puolilla maata. Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella tapauksia on tähän mennessä 18 ja koko maassa 109.
Avustusten haku vuodelle 2020
Iin kunnan liikunnan ja nuorisotyön yleisavustukset, tapahtumien kohdeavustukset sekä kulttuurin kohde-ja yleisavustukset ovat haettavissa maaliskuun 2020 loppuun mennessä.
Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä: Hinku-kuntia edustaa Iin kunnanjohtaja Ari Alatossava
Ilmastopolitiikan pyöreän pöydän tarkoituksena on luoda yhteistä ymmärrystä siitä, miten Suomi voi siirtyä hiilineutraaliin yhteiskuntaan oikeudenmukaisesti ja nykyistä nopeammalla aikataululla. Ilmastopolitiikan pyöreä pöytä toimii kuluvan hallituskauden ajan.
Presidentti Niinistö vierailee Iissä 5.3.2020 - kuntalaistapaaminen klo 10.30 uudessa liikuntahallissa
Presidentti tapaa Iin kunnan edustajia ja paikallisia koululaisia. Keskusteluissa esillä ovat muun muassa Iin ajankohtaiset asiat ja kansainvälistäkin tunnustusta saanut ilmastotyö.